keskiviikko 2. syyskuuta 2015

May Day Shawl ja arvonta!



Kuten jo aiemminkin täällä olen maininnut, aion järjestää arvonnan blogini kunniaksi. Aiemmin olin sitä mieltä että lukijoita on edelleen aika vähäisen puoleisesti, mutta facebook sivun tehtyäni huomasin että 100 tykääjän raja alkaa pikku hiljaa kolkuttelemaan ovella.



kaikki tuntuvat blogeissaan arpovan lankakeriä ja puikkoja tai sukkia. Halusin itse kuitenkin tehdä jotain hieman erikoisempaa ja muutenkin viime aikoina pitsishaalit ovat olleet lähellä sydäntäni joten päätös oli helppo. Mallin etsiminen tuotti hieman hankaluuksia sillä halusin kokeilla jotain uutta. niimpä päädyin lopulta May Day shawl-nimiseen malliin jonka reunus tehtiin itselleni uudella tekniikalla. Shaalin reuna tehtiin luomalla uudet silmukat joilla neulottiin kuvio neuletta niin että jokaisella oikealla kerroksella reunus neulottiin kiinni shaaliin.


Rakastan pitsin neulomista. Kuvio näyttää alkuunsa epämääräiselle mytylle mutta pingottaessa neule aukeaa aivan uudella tavalla. Tämä shaali ei ollut siinä mielessä mikään poikkeus. Pingotusta ennen shaalilla oli pituutta noin 50cm ja pingotuksen jälkeen päästiin lähemmäs 160cm.
ennen pingotusta
Pinotuksen jälkeen

Malli: May Day Shawl
Lanka:  Ornaghifilati Merino Oro
Aloitettu: 10.7.2015
Valmis: 1.9.2015
Menekki: 29g

Kuitenkin siis arvonta on tulossa ja tämä on arvonnan palkinto. Arvontaan voi osallistua facebook-sivun kautta eli TÄÄLLÄ. Arvonta suoritetaan 1.11 jos sivuni on siihen mennessä saanut 100 tykkääjää joten vinkatkaahan ystävillenne!


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Toukkapussi ja pikkusiskon sukat

Viime aikoina olen ollut hieman laiska neulomisen suhteen. Joka päivä olen kyllä neulonut mutta ongelma tuntuukin olevan siinä että viellä eilen minulla oli 12 neuletta työnalla. 12. taitaa olla uusi ennätys! 6 paria sukkia, 2 shaalia, yksi hame, mekko ja yksi pari kynsikkäitä... ja tietysti eilen valmistunut toukkapussi!

Toukkapussin teko on aina omalla tavallaan hauskaa mutta en usko että jaksaisin jatkuvasti olla sellaisia tekemässä. Minun mielestäni kun pelkän resorin neulominen on harvinaisen tylsää ja yksitoikkoista. En edes pidä tavallisten perussukkien tekemisestä ellei niitä tee jämälangoista. Mutta sain kuin sainkin toukkapussin tehtyä. Langoiksi valittiin 7 veljestä ja sukupuolineutraalit värit sillä ystävän lapsenlapsen sukupuolta ei selvitetty odotusaikana joten väreiksi tuli tyypilliseen tapaani vihreää ja harmaata. Noudatin pussin teossa muuten ohjetta mutta hupun päättelin eri tavalla. Tein lyhennettyjä kierroksia kunnes hupussa oli tarpeeksi pituutta ja päättelin kitchener stitchillä.

Ohje: toukkapussi
Langanmenekki: 201g
Aloitettu: 15.7
Valmis: 8.8


Lisäksi facebookin puolella seuranneet ovat varmasti huomanneet Melina-sukat jotka tein pikkusiskolleni viime kuun puolella. Sukat ovat itse suunnitellut sillä halusin jotain persoonallista siskolleni.

Päätin tehdä sukat Kotikulta Sukkalangasta joka olikin aivan ihanaa neulottavaa. Hieman ehkä liian paksua omaan makuuni mutta ainakin tuli lämpöiset sukat. Pikkusisko ilmoittikin pontevasti sukat saadessaan että minä  joudun neulomaan hänelle viellä kymmenen paria lisää ja isosiskomme toiset kymmennen paria. Ehkä sitä viellä muutamat sukat ehtii ennen joulua tekemään, mutta tuskin nyt sentään kymmentä paria, varsinkin kun noita muitakin neuleita olisi työn alla.

Seuraavista valmistuvista sukista tuskin tulee kovin nopeasti kuvaa sillä ne lähtevät kansainväliseen sukkavaihtoon. Postauksen teen varmaan sitten kun sukat löytävät omistajansa.

Ohje: Omasta päästä
Langanmenekki: 79g
Lanka: Kotikulta sukkalanka
Aloitettu: 20.7
Valmis: 22.7


torstai 9. heinäkuuta 2015

Jämälangoista sukat~

Kyllähän jokainen neulomista enemmän harrastava tietää että noita pieniä jämä keriä jää aina silloin tällöin yli. Omassa tapauksessani niitä vain tuntuu ilmestyvän lisää. Päätin kuitenkin alkaa edes hieman vähentämään tuon pikku hiljaa täyttyvän jämäpussin sisältöä. Tekniikankin päätin jo ennen aloitusta. Jokaisella värillä 5 riviä ja sitten vaihto. Resori, kantapää ja varpaat valkoisella.

Ensimmäistä sukkaa tehdessäni ajattelin viellä että toisesta tulee sitten raidat aivan eri järjestyksessä mutta lopputulos olikin niin kovasti silmiä mielyttävä että päätin tehdä toisenkin täsmälleen samoilla väreillä, niitä kun nyt sattui löytymään sopivasti. Mies toimi onnettarena ja nosti aina viiden rivin välein pussista uuden värin joten itselläni ei juurikaan ollut sukkien väriin sanottavaa. Tietysti käskin valita uuden jos seuraava lanka oli liian väreiltään liian lähellä ensimmäistä. Lankoja jäi edelleen ja taidan vielä tässä kesän aikana tehdä toisetkin jämäsukat!


Malli: Ihan perussukat
Aloitettu: 5.7.2015
Valmiit: 8.7.2015
Langanmenekki: 66g



lauantai 4. heinäkuuta 2015

Aeglos - Icy Socks ja Toasty Toes


Tammikuusssa löysin tämän ihanan mallin Ravelryn ihmeellisestä maailmasta. Halusin kokeilla jotain hieman haastavampaa sukkamallia mihin tulisi joko pitsiä tai palmikkoa ja tässä joutui miettimän vähän molempia. Ensimmäistä paria tehdessäni opin myös tekemään palmikkoa ilman apupuikkoa. Tosin kyseinen tekniikka ei oikein taida onnistua jos siirrettäviä silmukoita on useampi kuin kaksi.

Kauniit näistä kuitenkin tuli. Lankana oli Sirdarin Heart & Sole jonka ostin paikallisen lankakaupan loppuunmyynnistä. Lanka oli oikein mukava uusi tuttavuus ja tulee varmasti näkymään jatkossakin töissä. Kaksi kerää tuota tuli ostettua ja näihin meni vajaa kerä.

Aloitettu: 17.5.2015
Valmis: 3.7.2015
Langanmenekki: 70g

Lisäksi tein ensimmäisen kerän lopusta yhdet Toasty toes - sukat jotka ovat suunniteltu vastasyntyneelle. Nämä on ihanat tehdä ja ennen kaikkea nopeat. Kaiken kaikkiaan näiden tekemisessä taisi mennä 4 tuntia. 

Aloitettu 3.7.2015
Valmis 4.7.2015
Langanmenekki: 15g

-Keikku

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Nyöritety polvisukat Nemiran nurkkauksen ohjeella

Pikkusiskoni on jo pidempään aikaan pyytänyt itselleen sateenkaaren värisiä sukkia ja tiesin että hän tykkää tuosta Nyöritettyjen polvisukkien mallista, joten kun tein edelliset sateenkaarisukat pistin niistä kuvan pikkusiskolleni ja kysyin pitäisikö hän sellaisista. Vastaus oli myöntävä joten lupauduin siis tekemään hänelle sellaiset kun sain noviltalta reklamaation hyvityksenä kaksi kerää sateenkaari lankaa.

Suka onnistuivat ihan yhtä hyvin kuin ennenkin, tällä kertaa päänvaivaa tuntui tuottavan tuo virkattu reuna. En millään löytänyt kiinnostusta saattaakseni sitä valmiiksi, eikä se juuri ihme ole kun tuntuu etten saa mitään virkkuukoukulla aikaiseksi, pitäisi varmaan opetella virkkaamaan. Kuitenkin, olen tyytyväinen lopputulokseen ja toivon että pikkusiskonikin tykkää näistä. Ennen kaikkea toivon että nämä sopivat hänelle.

Malli: Nyöritetyt polvisukat
Aloitettu: 28.4.2015
Valmis: 27.6.2015
Langanmenekki: 205g

p.s  Tein myös facebookin puolelle blogilleni oman sivun josta saa käydä tykkäämässä! Löytyy täältä
-Keikku

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Löysäpipoisten jyju 2015

Elikkäs, Viime kesänä työn alla oli KyJy ja joulun alla sitten osallistuinkin JyJuun ihan vain sillä kun kyjy ei onnistunut niin halusin yrittää uudelleen. No eihän se tälläkään kertaa mennyt ihan nappiin. Muutama työ jäi kesken, neljä jos tarkkoja ollaan, listan mukaan 3 mutta lasken vielä tuon muuten päätellyn villapaidankin keskeneräisten joukkoon, koska en ole ehtinyt ompelemaan sivuja vielä kiinni.

Kuitenkin, vlamistui niitä töitä kuitenkin aika monta, Opin kyllä tämän jyjun aikana että työt kannattaa suunnitella huomattavasti paremmin. Varsinkin kun töiden laoitus aika on niin lyhyt. Alku vuodesta tähän päivään valmistuneita kun on kuitenkin jo 24. Ongelmaksi muodostui villapaita ja pitsishaali. Tiesin kyllä että moelmmat ovat aikaa vieviä projekteja mutta en uskonut että niissä nyt ihan näin kauaa olisi mennyt.

Tietysti omalla kohdallani on otettava se huomioon että en osaa suunnitella tarpeeksi pitkäjänteisesti. Esim nytkin kun olisi jättänyt tuon villapaidan ja pitsishaalin kokonaan tämän ulkopuolella ja valinnut vaikka sukkaparit niin tämä olisi saattanutkin onnistua. KyJyyn en tänä vuonna osallistunut sillä edessä olisi syksyllä viimeinen kouluvuosi joka sisältää näyttöjä ja työharjoittelua joten neulomisaikaa ei todennäköisesti hirveästi tule olemaan. Olisin kyllä kovasti tahtonut osallistua mutta aloitusajan lyhentäminen 4 kuukaudesta ja kahteen oli liikaa omalle kohdalleni. Noh ehkä ensi kesänä sitten kun opiskelut on hoidettu kunnialla loppuun.

Tässä kuitenkin koko lista kuvien kera.

1. Käsillä neulottu huivi (30 minutes infinity scarf)
Aloitettu 24.12.2014
Valmis 24.12.2014
Langanmenekki 400g
Tykkään todella tästä tekniikasta, kun neulotaan ilman puikkoja. Tämä todellakin valmistui puolessa tunnissa!
2. Villapaita
Aloitettu 25.12.2014
Valmis 14.6.2015 (reunojen yhteen ompelu puuttuu)
Langanmenekki n. 300g 
Tämä oli yllättävän raskas projekti. Lankaa ostaessani ihastelin miten mukavaa on kun kerrankin langanssa on paljon vihreää, noh toisin kävi. Olin jopa hieman pettynyt kun tajusin että lankahan on isoimmaksi osaksi tuollaista pinkkiä ja vihreää oli vain mutama hassu pätkä. Päätin kuitenkin sitkeästi jatkaa neuleen loppuun asti. Eihän tämä vieläkään täysin valmis ole mutta menettelee, kotipaitaa minä vähän tällä haeskelinkin.


3. Grün ist die Hoffnung
Aloitettu 28.12.2014
Valmis 13.1.2015
Langanmenekki 71g
Knitting sock in finland - facebookryhmän sukkavaihto sukat. Nämä lähtivät skotlantiin. Ihanan erilainen ohje. Sukathan on neulottu siten että päällä oleva kuvio tehdään ensin, sitten varpaat, pohja ja kantapää.

4. Toukkapussi ja vastasyntyneen sukat
Aloitettu 30.12.2014
Valmis 13.1.2015
Langanmenekki 15g + 215g
Valitettavasti ei tullut sukista otettua kuvaa kun tuli kiire ystävän saatua lapsensa melkein kuukauden etuajassa. Niimpä pääasia oli saada nämä mahdollisimman nopeasti valmiiksi ja uuteen kotiin lämmittämään pienokaista.

5. Jooga sukat
Aloitettu 5.1.2015
Valmis 7.2.2015
Langanmenekki 53g
Ensimmäiset sukkalahjakorttisukat jotka tein
6. Aeglos sukat
Aloitettu 13.1.2015
Valmis 25.1.2015
Langanmenekki 73g

7. Pitsishaali
Aloitettu 23.1.2015
Vielä kesken
Ikuisuus projekti shaalini. Aloitin tämän ihan siinä mielessä että teen itse jonkinlaisen kaavion jota seuraan. Rivejä puoleen väliin olisi viellä 16 jäljellä että joo. Toki tiedän että tuo ääretön helmien määrä tässä työssä hidastaa huomattavasti. Yhteen helmiä paljon sisältävään riviin menee noin puolitoista tuntia. Mutta eiköhän tämäkin vielä joskus valmistu. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin tälle: 


8. Kynsikkäät
Aloitettu 26.1.2015
Valmis 9.2.2015
Langanmenekki 67g

9. Kerrosrivinousu sukat
Aloitettu 4.2.2015
Valmis 14.2.2015
Langanmenekki 102g

10. Glows sormikkaat
Aloitettu 15.2.2015
Valmis 18.4.2015
Langanmenekki 67g

11. Jämäsukat
Aloitettu 23.2.2015
Valmiit 9.3.2015
Langanmenekki 112g

12. Hovineidon hienommat
Aloitettu 9. 3.2015
Valmis 16.3.2015
Langanmenekki 51g

13. Nyöritetyt polvisukat
Aloitettu 14.3.2015
Valmis 21.3.2015
Langanmenekki 196g

14. Belinda's dream socks
Aloitettu 16.3.2015
Valmis 27.3.2015
Langanmenekki 79g

15. Kirjoneulesukat
Aloitettu 25.3.2015
Valmis 11.4.2015
Langanmenekki 127g

16. Double Duty Yoga socks/boot toppers
Aloitettu 3.4.2015
Valmis 10.4.2015
Langanmenekki n. 80g

17. Belinda's dreamsocks muokattuna
Aloitettu 10.4.2015
 Tämä murheenkryyni on ollut jo pidemmän aikaa vaiheessa. ensimmäinen sukka valmistui kyllä ajallaan ja aivan niin kuin olin suunnitellutkin. Toisen sukan kohdalla tuli ongelma kun ensimmäinen on tehty  2oyhteen ja lk  ja ja toinen sukka toisinpäin eli Lk, n1,1o, nostettu s nostetaan neulotun yli. Tämä nyt ei sinänsä viellä ollut ongelma mutta toisessa sukassa reiät olivat puolet suuremmat kuin toisessa. Niimpä purin, yritin pienemmillä puikoilla mutta sekään ei toiminut. Sitten palasin taas yrittämään alusta mutta tällä kertaa neuloin resorin normaalisti ja sitten käänsin työn ympäri ja aloin neulomaan nurjalla puolella 2yhteen ja lk. Nyt se tuntuisi onnistuvan. Eräänä iltana otin sen laukkuuni kuljetukseen ja kappas, kun nostin sen kotona pois laukustani niin puolet puikoista oli tippunut. Työ on tällä hetkellä siis jäähyllä kunnes innostun tekemään sen loppuun.

18. Dave's laceweight toe socks
Aloitettu 18.4
Valmis 1.6.2015
Langanmenekki 92g

19. Kynsikkäät
Aloitettu 19.4
Valmis 26.4.2015
Langanmenekki 54g
 Itsekehrätty lanka
20. Nyöritetyt polvisukat
Aloitettu 28.4. 2015
Näiden kohdalla ihan hävettää miten pienestä tämä jäi kiinni. Toisesta on jäänyt reunan virkkaus kesken kun tuo virkkuukoukku ei vaan tunnu sopivan omaan käteen muuten kuin rastoja tiivistäessä tai helmien pujottelussa.




Näin on jyjut  päivitelty, harmi että jäi kesken. Ehkä viellä jonain vuonna tämäkin haaste onnistuu.

-Keikku

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Parit sukat, pipo ja muita juttuja.

Taas on ehtinyt vierähtää aikaa edellisestä postausesta. Itseasiassa juurikin tänään tuli täyteen vuosi tämän blogin pitämisestä. Harkitsin vakavasti että olisin järjestänyt jonkinlaisen arvonnan mutta näin pienellä seuraaja määrällä en viitsinyt vaivautua. Niimpä ajattelinkin että jos ensi vuonna tähän päivään mennessä on seuraajien määrä ylittänyt 150 henkilöä, niin arvon itse neulomani pitsishaalin palkinnoksi. Shaali tulee olemaan kolmion mallinen ja samaa koko luokkaa kuin veljeni vaimolle tehty Alberta shawl. Eli jos ajatus pitsishaalista kiinnostaa niin suosittelin ehdottomasti liittymistä blogini lukijaksi Google+ kautta!

Mutta sitten itse asiaan. Aloitin toukokuussa tekemään itselleni hieman keväisempää pipoa paikallisen lankakaupan loppuunmyynnistä ostamistani langoista. Tähtäsin siihen että pipo tulisi valmiiksi syntymäpäivääni mennessä ja niinhän se vain valmistuikin. Olen tehnyt tällä samalla ohjeella nyt yhdeksän pipoa, eli voin vielä ensi syksynä mahdollisesti tehdä yhden lisää.
Lanka oli aivan ihanaa neulottavaa. Alpaca superlightia Langilta ja aivan kuten myyjä kehuikin niin piposta tuli ihanan kevyt ja lähes painottoman tuntuinen kokoon verrattaessa.



Aloitettu: 6.5
Valmis: 20.5
Langanmenekki 29g
Malli: Hinagiku Hat


Sitten valmistuikin yksi ikuisuusprojekti. Vaikka kuinka nautinkin ohuella langalla sukkien neulomisesta niin koko 44, 2mm puikoilla tuntui loputtomalle urakalle. Tietysti siihen saattoi vaikuttaa sekin että mies ei halunnut sukkiinsa mitään erikoista, ja mikäs sen tylsempää kuin neuloa sileää pitkiä matkoja. Sukat kuitenkin valmistuivat ja mies vaikutti tyytyväiselle. Jos alottaisin nyt saman urakan uudestaan niin tekisin varpaat hieman eri tavalla istuvuuden parantamiseksi sillä nyt pikkuvarvas alkoi aivan liian ylhäältä. Mutta pienestä virheestä huolimatta nämä oli ihan mukava projekti ja tuo Dropsin Fabel on lankana aivan ihanaa, varsinkin tässä sävyssä.



Aloitettu: 18.4
Valmis: 1.6
Langanmenekki: 92g 

Valitettavasti ei sitä voi lomaa viettää täysin neuloen, ihan vain siltä varalta ettei kyllästyisi(oikeasti täällä on tälläkin hetkellä seitsämän neuletta enemmän tai vähemmän vaiheessa.) Päätin kokeilla jo talvella internetin ihmeellisestä maailmasta löytämääni kahvikupin koristelua. Tarkalleen sanottua kynsilakalla marmorointia. Loppu tulos oli oikein mukava, niimpä päädyin tekemään vielä miehen siskontytön kanssa pari kuppia. Hauska tekniikka, jos sitä vielä jonain päivänä oppisi tekemään samalla tekniikalla kynnetkin? Ehkä, ehkä ei.



Lisäksi aivan ohimennen valmistui jämälangoista huivi, käsin neuloen. Tekniikka on minun mielestäni hirveän rentouttava ja en antanut langan ohuuden haitata. Huivi saikin heti valmistuttuaan uuden kodin yläkerran naapurin luota.

Aloitettu: 13.6
Valmis: 13.6(30 minuuttia myödemmin)
Langanmenekki: 50g
Malli: 30 minute infinity scarf (ilman päiden yhteen ompelua)

Ja ihan viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä sain taas yhdet joululahjasukat valmiiksi (ai miten niin se joulu meni jo puoli vuotta sitten?) Tosiaan, annoin siis lahjaksi sukkalahjakortteja joilla jokainen sai tilata itselleen sopivat sukat. Nämä menevät miehen veljelle. Muistin taas miksen tykkää neuloa 4mm puikoilla, ne tuntuvat nykyään niin hirveän paksuilta vaan kun halusin saada nämä nopeasti valmiiksi ja Novitan 7 veljestä sattui löytymään pari juuri oikean väristä kerää kassin pohjalta niin olihan se aloitettava. Vielä pitäisi kaksi paria näitäkin väkertää


Aloitettu: 12.6
Valmis: 16.6
Langanmenekki: 119g
Malli: Googlesta Karhu logo


-Keikku


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivälahja

Tänä vuonna päätin yllättää miesystäväni äidin lahjalla, yleensä kun on tullut ostettua kukkia ja tällä kertaa miehen äiti nimenomaan kielsi ostamasta kukkia. Jotain kukkivaa teki kuitenkin mieli tehdä joten päädyin facebookissa törmäämiini Kukkatossuihin. Ajattelin myös että nämä olisi tarpeeksi nopeat tehdä ja niin ne olivatkin.
 Ensimmäisen tossun tekemisen aloitin 1.5 ja käytin koko illan neuloen. Sainkin siinä hyvin yhden kokonaisen tossun neulottua ja pääteltyä. Toisen sukan kanssa taas kesti hieman kauemmin sillä neuletta ei tietenkään voinut tehdä kuin oman kodin seinien piilossa, ettei vain kukaan näe. Lisäksi kyseinen projekti aiheutti muutenkin stressiä, onhan sentään kyseessä ihminen joka opetti minulle sukan kantapään. Muutenkin juttelemme lähes päivittäin hänen kanssaan neuleistamme, niiden ongelmista, hauskoista tekniikoista tai ihan vaan langoista. Nyt teki todella tiukkaa olla hiljaa koko projektista. Tiistaina taisin jo lipsauttaa hänelle että minulla on salainen projekti menossa jonka takia kaikki työt tökkivät.

Ensimmäistä salakuvaamassa

Pari valmiina





Tiistaina kuitenkin sukat jo onnekseni valmistuivat, sain tunkea ne kaappiin piiloon koko viikoksi, kärsien samalla hirveästä innosta päästä näyttämään tossut hänelle. Sain kuitenkin salaisuuden pidettyä ja eilen illasta askartelin sukille vielä vyötteen ja yöllä hiippailin laittamaan paketin keittiön pöydälle, niin että miehen äiti löytäisi sen aamusta.



Miehen äiti oli tyytyväinen lahjaansa, tossut sopivat hänelle paremmin kuin minulle. Itselleni nuo olivat ihan pikkuisen liian pienet, mutta onneksi miesystäväni äidillä on pienemmät jalat kuin minulla ja niin ollen nämä sopivat täydellisesti! Olen itsekkin oikein tyytyväinen ja harkitsen tekeväni itsellenikin tälläiset.

Malli: Kukkatossut
Langat: Novita Nalle(Musta) & 7 veljestä(halkaistu Sateenkaari)
Menekki: 39g