Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hieno. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hieno. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. elokuuta 2014

Selbudeathit itselle.

Olen viime joulusta asti katsellut ihastellen tätä mallia ja päätin jo että teen ehkä eräälle tuttavalleni joululahjan tällä kuosilla tosin eri väreissä. Olin jo kuitenkin päättänyt että edellisessä postauksessa hehkuttamieni häälahjojen valmistuttu keskityn hetkeksi itseeni ja teen itselleni sukat, lanka kun tuli ostettua jo joskus toukokuussa?

Ensimmäin sukka aluillaan.

Toisen langan kanssa jouduin miettimään hetken aikaa. Olin ensiksi ajatellut tehdä nämä musta-vihreänä mutta sitten onneksi tajusinkin että eihän se olisi mustalla pohjalla näkynyt kun tuo Dropsin Delight on tietyistä kohdista lähes mustaa, jolloin kuvio ei olisi näkynyt. Muutenkin halusin jotain hieman kestävämpää lankaa kaveriksi joten päädyin vanhaan, harmaaseen konekudontalankaan, joka on ilmeisesti akryylia. Olen oikein tyytyväinen siihen miten värit lopulta menivät :)

Ensimmäinen sukka valmiina
 ensimmäisen sukan kanssa tuli hieman kohellettua ja se ei ole ihan niin nätti kuin toinen sukka on. Eihän sitä näin päällisin puolin nää mutta pohja meni vähän miten sattuu. Ensimmäinen sukka on kuitenkin mukavan löysä, toisesta tuli kudottua hieman liian tiukka. Johtunee todennäköisesti siitä että halusin saada parin valmiiksi että voi keskittyä muihin projekteihin.

toisen sukan alku, paljon mkavamman värinen mielestäni.
Vihdoin valmiina <3

   

 Olihan sitä sitten vielä pakko tarkistuttaa sukat meidän virallisella valvojalla. Neiti tykkäsi yöllä sukista niin ettei meinannut päästää nukkumaan kun piti päätä kovasti hinkata sukkaa vasten. Päivällä sama juttu, silloin oli onneksi kamera matkassa :)




Hienosta sukat on aina kivat, villasukat varsinkin <3
Tosiaan langanmenekkiä en ole tullut tarkistaneeksi mutta meni tuohon melkein kaksi kerää Dropsin Delight lankaa ja yksi kerä tuota kaksinkerroin kerittyä alkryyli-lankaa. Luulisin että täyttää Kyjyn vaatimukset. Ohje tähän sukkaan löytyy taas kerran ravelrystä (ja tästä)

Ensi kerralla sitten muista kyjy-töistä, sitä mukaan kun ne alkavat valmistumaan.

-Keikku-

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Rakkaalle isomummolle

Lapsuudessa elämäni kohokohtia oli kesällä mökille meno. Mökillä oltiinkin usein monia viikkoja. Mummoni asuu n. kilometrin päässä mökiltämme ja isomummoni asuu vielä lähempänä. Isomummon luona oli aina ihana käydä, siellä oli aina muita sukulaisia, isän serkkuja, setiä ja tätejä. Muistan usein kuinka saimme katsoa peräkammarissa piirrettyjä aikuisten puhuessa aikuisten juttuja.

Isomummoni täytti tiistaina 90 vuotta ja juhlat ovat lauantaina, meinasi tulla kiire kun joudun neulomaan kolmea työtä samaan aikaan, jokaista aina yhden päivän mutta lopulta tuli valmista. Tätä tuli kudottua yhteensä 13 päivää, melkein kaksi viikkoa.

Viime yön huivi oli pingotuksessa ja tänään  nypin nuppineulat pois. Olen ihan tyytyväinen toiseen vortex shawliini. Reunasta tuli paljon parempi mitä edellisessä versiossa. Olisi pitänyt vain jatkaa kuviotsa pidempään mutta lanka lopui kesken, enkä oikeastaan edes ymmärtänyt koko ohjetta, ennen kuin vasta toisella yrityksellä

Hienokin tykkää reunuksesta


tyhma ihminen vain reunaa siinä kuvailee hoh, onhan kissa tiella?

Toivon että saisin vielä lauantaina otettua kuvan jossa isomummolla on huivi päällä. Muut työt valmistuvat hitaasti, jopa liiankin hitaasti. Vähän huolestuttaa jo tuo kyjy kun en ole vielä ensimmäistäkään työtä päässyt aloittamaan. Tai no, periaatteessa olen sillä oma sukkaprojektini sisältää taas vaihteen vuoksi halkaistua seitsämää veljestä eli kerän halkominen on menossa jo :D

 Noh, ehkäpä minä jo kohta pääsen kyjyilemään. Ehkä jo ensi päivityksen yhteydessä?
Se nähdään sitten, nyt on alettava kuitenkin valmistautumaan henkisesti huomisiin juhliin. Nähdään ensikerralla!
~Keikkudo