lauantai 20. syyskuuta 2014

Morsian sai shaalinsa takaisin

Heinäkuussa juhlittiin miesystäväni siskon häitä, joista teinkin jo aiemmin postauksen. Shaali kuitenkin jäi pingottamatta mikä harmitti aivan suunnattomasti. No pyysin että saisin shaalin itselleni häämatkan jälkeen, jotta pääsen pingottamaan sen... Ja se kyllä kannatti.

Ennen pingotusta
ja sen jälkeen

 Muuten olen viime päivinä neulonut erittäin vähän... Flunssa iski alku viikosta ja ei oikein ole meinannut jaksaa muuta kuin aloitella uusia töitä, kun tuo KyJyjen aloitusaika loppuu aivan pian... Enää ei puuttuisi kuin 4 työtä ja sitten olisi kaikki aloitettu. Ongelmana on vain se, että pitäisi edellisiä saada nopeasti valmiiksi sillä minulta loppuu puikot kesken... Pikku vikoja. Mutta tässäpä tämä tältä illalta. Vielä lisää kuvia ihanasta shaalista. Taidan vielä jonain päivänä(kun hermot taas kestävät) tehdä tälläisen itselleni.




-Keikkudo-

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Sukkaa, sukkaa ja sukkaa... Ja kirjanmerkki!

Eilen illasta valmistui jälleen uusi työ. Vaaleanpunaiset nyöritetyt polvisukat jotka aloitin 1.9. En ole näitä ihan jokaisena päivänä neulonut sillä minulla on tapana vaihdella työtä vähän väliä. Nämä ovat kylläkin kulkeneet koulussa mukana kun ovat niin helpot kutoa. Ohjehan näihin löytyy Nemiran nurkkaus-blogista. Nämä pääsevät huomenna saajansa luo ja toivon että on tyytyväinen. ^^


Virkkaamisessakin alan pikkuhiljaa kehittymään ja reunat eivät tällä kertaa jääneet yhtä löysäksi kuin omissa sukissani. Nämä tulevat nopeasti valmiiksi jos pelkästään näitä kutoo. Suunnilleen kahdessa päivässä tulee yksi sukka valmiiksi ja itseasiassa välillä on ihan mukava tehdä sukkaa ilman kantapäätä.  Siitäpä innostuneena aloitin eilen, näiden valmistuttua tekemään uusia, musta-valkoisia toiselle ystävälleni, mutta sitten iski se tyypillinen vika. En ole viimeiseen puoleen vuoteen laskenut puikkoja edes päiväksi ja seurauksiahan siitä seuraa. Rannetta vihloo sen verran ikävästi ettei viitsi kiduttaa itseään neulomalla.

Tässä eilisen ja tämän päivän työn tulos.


Olen viime aikoina hurahtanut amerikkalaiseen Tv-sarjaan nimeltä Outlander. Itseasiassa  tv-sarja pohjautuu Diana Gabaldonin kirja-sarjaan jota olen lukenut jo monta vuotta. Joten mikäs sen parempi tapa viettää neulomaton ilta kuin kirjaa lukemalla?(vaikka kyseisen kirjan onkin lukenut monta kertaa) tietystihän tämä on helppo juttu, ellei eksy ensin ravelryyn etsimään kirjanmerkille ohjeita. Törmäsin sitten tähän kyseiseen ohjeeseen ja pitihän se laittaa testiin. Lagankulutukseltaan tämä ei vain sovi kyjy työksi kun 50g kerästä taisi mennä alle 10g. Mutta kuitenkin olen itse oikein tyytyväinen tähän, vaikka oikea ranne huusikin hoosiannaa tätä kutoessa.


näin vielä bonuksena, kun kerrankin sattui olemaan valaistus kohdallaan, kuvasin myös kirjoneule-sukka projektini joka edistyy hitaasti mutta varmasti. Viimeisin lisäys on kissa-kuvio. En ole oikein varma kuinka jatkaisin tuosta eteenpäin mutta sen näkee varmaan sitten kun antaa käsi taas periksi neuloa. Pitäisi joko ostaa uudet 2.5mm puikot tai sitten kutoa nuo sukat valmiiksi sillä sormeni syyhyävät jo päästä kokeilemaan pitsisukkien tekemistä veljen tyttärille. (kyllä lepo on minulle toisinaan tuntematon käsite)




Mutta nyt minä suuntaan jatkamaan iltaani rattoisasti hyvän kirjan parissa ja saatampa jopa keittää itselleni kupillisen minttuteetä.~


 

















~Keikkudo~

maanantai 8. syyskuuta 2014

Keskeneräistä ja hieman valmiitakin

Eipähän ole taas hetkeen tullut päiviteltyä joten eiköhän se olisi taas aika. Edellisen päivityksen jälkeen puikkoja on tullut nitkutettua ahkerasti. Yksi laukku valmistui tuossa kaksi viikkoa sitten. Aloitin kyseisen laukun jo kauan sitten (ainakin suunnittelu asteella) sillä sen piti mennä ystävälleni syntymäpäivä lahjaksi... Noh kehnostihan siinä kävi kun oli häälahjoja ja muita töitä joten Toukokuussa syntymäpäiväänsä viettänyt ystäväni joutui odottamaan hieman pidempään.

Tämä oli siis minun neljäs aloitettu kyjy. 23.7 aloitin ja laukku valmistui 22.8 eli reipas kuukausi siinä meni. En kylläkään koko aikaa kutonut tätä. Tässä on käytetty 100% sarisilkkiä jota erehdyin ostamaan pipoprojektia varten mutta lanka paljastuikin aivan liian paksuksi kyseiseen käyttötarkoitukseen.  Ompelin sisälle mustan kankaan, ensimmäistä kertaa tein jotain ompelukoneella sitten yläasteen :D Pahoittelen huonolaatuisia kuvia, nämä on vain nopeasti napattu ennen kuin lahjan saaja lähti takaisin kotiinsa. Ja ohjehan tähän on suoraan omasta päästä. En enää edes muista miten tämän tein.




Seuraavaksi löysin Nemiran nurkkauksesta nyöritettyjen polvisukkien ohjeen. Olin jo pidempään katsellut näitä facebookin neuleryhmissä ja lopulta päätin että onhan se itsekkin kokeiltava. Virkkaaminen pelotti eniten sillä en oikeastaan osaa virkata juuri mitään. Piti etsiä novitan sivuilta kuvitetut ohjeet puolipylvääseen ja ketjusilmukkaan :D  Lankoina oli impivaaraa ja nostalgiaa. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Itselleni nämä tein ihan vain koska halusin testata mallia. Siksi värit ei oikeastaan ole sellaiset joista itse pitäisin. Violetti ei vain ole se minun juttu, mutta näihin se sopii.
Tämä on siis kyjy nro. 6


Viimeisin valmistunut työ on kuitenkin villapaita jota olen tehnyt viimeisen kuukauden. Oli siinä välissä muutaman viikon tauko kun opiskelijana ei ollut rahaa ostaa lisää lankaa ennen kuin opintotuet tulevat joten vasta viime viikolla pääsin ostamaan kolmannen Novitan huurre kerän ja tämäkin tipahti puikoilta, eilen illalla.  Kyjy n.ro 3 Langanamenekki tässä oli n. 250g 

Tällä hetkellä työn alla on toiset nyörisukat pinkkinä, jotka varmaan vielä tämän päivän aikana valmistuvat. Ne menevät ystävälle joka rakastaa kaikkea vaalenpunaista.


Muutenhan tällä hetkellä on työn alla tennarisukat ystävälle ja kirjoneulesukkaa omasta päästä. Tennareista ei ole kuvia kun ovat niin alkuvaiheessa, vasta vartta teen. mutta kirjoneulesukasta olen jo muutaman kuvan ehtinyt nappaamaan. Sitä vaan en ole jaksanut kutoa viimeiseen kahteen viikkoon ollenkaan kun oli kiire saada villapaita äkkiä valmiiksi.
koulussa on hyvä neuloa aamuisin


Mutta nyt takaisin neuleiden pariin. Toivottavasti seuraavaa päivitystä ei tarvitse odottaa ihan yhtä kauan