keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Pipo ja muita juttuja

Meillä vaihtui koulussa vihdoin jakso, tässä jaksossa meillä on verkkoviestintää jossa yksi tehtävistä on kirjoittaa blogia joka keskiviikko. Ajattelin että tämä blogi riittäisi mutta tietysti kaikkien oli tehtävä bloginsa samaan paikkaan mutta aiheen sai kuitenkin päättää itse. Arvatkaa mikä minun aiheeni on?
No tietysti neulominen. Ajattelin että voin hyödyntää tämän tehtävän ja saan päivitettyä tätäkin useammin. Lisäksi voin koulun blogissa dokumentoida joululahjojen valmistumista, sillä tänne en niitä halua vielä laittaa, mutta sitten itse asiaan.

Lauantaina valmistui taas yksi kyjyistä. Numero 15, Hinagiku-hat. rakastuin tähän malliin viime vuoden puolella jolloin tein itselleni ensimmäisen pipon Novitan usvasta. Sen jälkeen kyseistä mallia on tullut hyödynnettyä seitsämän kertaa. Tai siis tämä viimeisin oli seitsämäs. Ostin alkuvuodesta vyyhdin vihreää sarisilkkiä mutten ole raaskinut käyttää sitä mihinkään. Montaa eri neuletta kokeilinkin mutta mikään ei tuntunut sopivalle. Halusin kuitenkin tehdä tästä langasta jotain mitä voisi käyttää melkeimpä milloin vain.

 
pinta

Lisäksi tänään ajattelin muiden koulutehtävien jälkeen kutoa unisukkani valmiiksi. Teen joogasukat, twist or notin mallilla. Tosin jätän itse välikerrokset kuviosta pois koska minun mielestäni se on nätein noista eri versioista. Toinen sukka on jo valmiina ja toisesta puuttuu enää vain jalkapöytä.


Muuten työt edistyvät hitaasti. Kudon vain yhtä tai kahta (pahimmassa tapauksessa kolmea) neuletta saman päivän aikana. Helpompi keskittyä niin, varsinkin kun on tällä hetkellä 14 työtä kesken kiitos Kyjyn.  Tässäpä lopuksi kuvia muutamista tällä hetkellä keskeneräisistä töistä.
nro. 8 sukat veljen lapselle

nro 9. Sukat veljen toiselle lapselle

18. Bonsai Shawl

13. Selbudeath sukat ystävälle

13. Selbudeath sukat ystävälle, langat

10. Verkkosukat

10. Verkkosukat

20. Kissanminttuhiiriä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti